général

  • Mielen maisema
    allmän,  general,  général,  Yleisteksti

    Kolmas tarkastelu, mieli ja palautuminen + ensimmäinen muutos

    Oikeastaan kaksi erillistä asiaa, mutta otetaan ne nyt yhdessä kirjoituksessa. Samalla katsotaan vähän kokonaisuutta ja mikä on alun ja joulukuun ensimmäinen muutos – olkootkin, että postaus meni joulukuun ohi päivällä parilla. Tässä kuussa sitten ensimmäinen varsinainen yhden asian tarkastelu, ja katsotaan, mitä päädytään muuttamaan. Mieli Mieli on yllättävän vahva tekijä monessa asiassa – ja samalla myös hyvin laiminlyöty. Olen itse muutaman kerran elämässäni huomannut, kun olen mennyt fyysisesti tai henkisesti aika äärirajoille, mutta ainakaan oman arvioni mukaan en ole vielä päätynyt ns. yli. Usein henkisen rasituksen ja uupumisen huomaa vasta jälkikäteen, vaikka oireita olisikin ilmassa – huono palautuminen, ärtymys, unohtelu ja väsymys, muutama mainitakseni. Nyt vanhempainvapaalla on ollut aikaa peilata…

  • allmän,  général,  general,  Yleisteksti

    Herätys!

    Ensimmäinen lapseni täytti pari kuukautta sitten viisi ja nuorempikin on jo pian vuoden ikäinen. Jokin isäksi tulemisessa on herättänyt tarkastelemaan omaa fyysistä ja henkistä tilannettani ja vanhenemista. Olisi hienoa saada terveenä seurata lapsen kasvua ja olla hänen tukenaan, sekä päästä tarjoamaan tukea mahdollisille lapsenlapsilleni. En varsinaisesti elä erityisen epäterveellisä elämää, tietääkseni, mutta en myöskään erityisen terveellistä. Voisin kuvitella eläväni siis noin 80 vuotiaaksi, 35 vuotta vielä, sen keskimääräisen verran. Luku on sinänsä pysäyttävä, sillä oma lapseni syntyi juuri ennen kuin täytin 40. Ehtisin ehkä juuri ja juuri näkemään lapsenlapseni, jos oma lapseni saisi omansa saman ikäisenä kuin itse sain oman esikoiseni. Mutta jos eläisin 100 vuotiaaksi, ehtisin hyvin oppimaan tuntemaan…